Uutta muuttoa, ajokorttia ja autoa

No niin siinä sitten kävi että kyllästyin niin pahasti tuohon viereiseen roskapuristimen ja pyysin meille uuden asunnon täältä alueelta. Ensi viikonloppuna muutetaan. Taas. Koti olikin täällä jo melkein valmis, mutta se pitää laittaa taas alkutekijöihinsä ja kasata uudestaan. Onneksi uuden asunnon pohja on samalainen kuin tämän, joten kovin isoa säätämistä ei tarvita, mutta extravaivaa ja kustannuksia tästä kyllä tulee melkoisesti.

Mutta on niitä hyviäkin uutisia: Pääsin eilen läpi Kalifornian pakollisen ajokokeen ja sain nyt paikallisen ajokortin. Itse läpyskä tulee sitten postissa kunhan saavat sen ensin painettua. (Siinä muuten on sitten aivan hirvittävä kuva minusta kun piti kääntää pää outoon asentoon kuvaa ottaessa.)

Ja toinen hyvä uutinen on että sain eilen myös haettua uuden auton kaupasta. Mazda CX-5. Vaikuttaa oikein mukavalta autolta ajella, vaikka pikku V haluaisi mielummin ajaa Toyota Priuksella. Tässä se nyt on Palo Alton lasten kirjaston edessä, jossa kävimme satutunnilla tänään:

IMG_0286

Päivän muita aktiviteetteja oli USB-muistilla ajokorttitietojen toimittaminen vakuutusyhtiöön, jolle ei voinut sähköisesti lähettää mitään liitetiedostoja. Pikku V bongasi sieltä tietysti niiden auton, jota oli pakko kokeilla. Vakuutusyhtiön tädit olivat oikein haltioissaan tästä!

IMG_0275

IMG_0276

Myöhemmin iltapäivällä puistossa pojat pääsivät maansiirtopuuhiin. Täällä alueellahan ei ole hiekkalaatikkoa, mutta se ei paljoa menoa haitannut. Kyllä sitä siirrettävää maata aina jostain löytyy!

IMG_0296

Lastenlauluja

Olemme käyneet pikku V:n kanssa useasti paikallisissa kirjastoissa satutunneilla. Siellä lauletaan tietysti Suomessakin tuttuja lastenlauluja. Minulle on ollut iso yllätys että ne menevätkin täällä hieman eri tavalla kuin Suomessa. Tässä esimerkkejä:

  1. Pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat lauletaan: Head-shoulders-knees-and-toes. Eikö täällä muka voi laulaa pepusta?
  2. Pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri, ja ympäri, koko päivän lauletaan Wheels on the bus go round and round… all through the town. Lisäksi sävel menee kahden jälkimmäisen ”ympäri”n kohdalla eri tavalla. Suomessa soinnut menevät D-D-Em-A7, mutta täällä D-D-A-D. Vanha sävelkorvani ei millään meinaa oppia tätä säveltä ja laulan aina pieleen.
  3. Hämä-hämähäkki ei kiipeä langalle vaan ränniä pitkin. Ja sävel on myös tietysti raiskattu: suomalaisen version kaunein kohta ”Aurinko armas kuivas satehen” on korvattu tylsästi samalla sävelellä kuin ensimmäisessä säkeessä. Täkäläiset eivät ilmeisesti halua laulaa mollisointuja vaan kaikista kappaleista on tehty pelkkiä duurirenkutuksia.
  4. Kaikista pahin on aakkoslaulu. 2-vuotiailla laulatetaan täällä tietysti aakkoslaulua, joka alkaa samalla tavalla kuin Suomessa mutta menee L:n kohdalla aivan metsään. Samaan aikaan kuin suomalaiset laulavat L-M-N, täkäläiset pistävät tulemaan L-M-N-O-P. Tässä kohdassa menen aina niin sekaisin että loppulaulusta ei tule enää mitään.
  5. Amerikkalainen hevonen sanoo tietysti NEEEEEE!

Palo Alton lastenkirjasto:

IMG_0294

Melkein valmis uusi koti

Alamme vihdoin asettumaan tänne Stanford Westin asuntoomme. Ensimmäiset pari viikkoa on ollut melkoista pää kolmantena jalkana juoksemista kaupoissa ja kaiken kasaamista ja asentamista. IKEA on ollut erittäin hyvä apu tässä asettautumisessa, mutta sentään onneksi aivan kaikkea ei ole tarvinnut sieltä hommata. IKEA on yllättänyt myös positiivisesti koti-ikävää potevan suomalaisperheen. Sieltä saa salmiakkimausteista lakritsia, suomalaista näkkileipää ja ruisleipätaikinan (lisää vain vesi!). Viime viikolla torstaina paistoin IKEA-ruisleivän ja vuorokautta myöhemmin ei leivästä ollut enää muruakaan jäljellä.

Olen erittäin vakuuttunut siitä että ei ole sattumaa että Legot ja IKEA:n kasattavat huonekalut ovat syntyneet lähellä toisiaan. 17:a huonekalua kasatessa ei ole alkanut rakentaminen vielä kyllästyttään – ja olen tuntenut samanlaista tyydytystä kuin Legoja rakentaessa! Onneksi IKEAsta saa myös akkukäyttöisen ruuvinvääntimen, joka auttoi mukavasti kootessa parisänkyä, jonka 150 ruuvia olisivat muuten kipeyttäneet ranteen varmasti. Parisängyn rakentaminen ei varmasti muuten olisi ollut lainkaan mahdollista, sillä Pikku V:n ollessa samassa huoneessa rakentamisesta ei tule mitään. Jos hän on hereillä, ruuvit ja tapit häviävät heti ja jos hän nukkuu, hän herää rakentamisen ääniin, joten rakentaminen onnistui ainoastaan jos Anne hoiti Pikku V:tä ja piti pois hänet makuuhuoneesta kasaamisen ajan.

Tämä asunto on aivan priimakunnossa – kaikki seinät ja ovet olivat maalattu ennen meidän tuloa. Hellan levyt vaihdettu, keittiöiden ja vessojen tasot vaihdettu etc. Asunnon kunnosta ei ole mitään valittamista. Mutta seinät ovat melkoisen heppoista tekoa. Täällä Kaliforniassa on tällä hetkellä menossa kylmimpiä päiviä vuosikausiin, joten nämä heppoiset seinät eivät oikein pidä lämpöä sisällä. Niinpä ensimmäinen netistä tilattu tuote, joka tänne saapui oli pieni 400W:n öljykiertoinen lämpöpatteri. Sitä käyttäessä ei tarvitse pitää äänekästä ilmalämpöpumppua päällä makuuhuoneessa unien aikaan. Kyseisestä rakkineesta löytyy kaksi asetusta: äänekäs ja erittäin äänekäs. Parkkipaikalla oleva roskapuristin kuuluu myös tänne asuntoon sisään, mutta onneksi sitä käytetään vain päiväsaikaan, jolloin ketään ei ole kotona, eiku…

Äänekkäitä ovat myös muut kodinkoneet. Mittasin 90 desibeliä tiskikoneen vieressä. Jos tiskikone päällä on avokeittiössämme, niin keskustelu pitää käydä huutamalla. Leffojen katsomista on turha edes suunnitella. Niinpä tiskikonetta on pyöritetty Pikku V:n päiväunien aikaan siten että kun mies on ensin nukahtanut, sen jälkeen 10 metrin päässä eri huoneessa olevan tiskikoneen voi laittaa päälle. Jos se on päällä silloin kun häntä yrittää rauhoitella unille, hän usein sanoo metelistä ”V:a pelottaa”. Pyykkikone ja kuivausrumpu ovat samaa erittäin äänekästä Whirlpoolin jenkkisarjaa. Kumma kun sama merkki Suomessa tuottaa normaaliäänentasoisia laitteita, mutta ilmeisesti täällä Amerikassa kaiken pitää olla suurta – myös metelin.

Kiukkua

Pikku V:tä kiukuttaa tätä nykyä usein. On vaikea sanoa, onko se pääasiassa kaksivuotiaan tahtojen taistelua (terrible two, sanotaan täällä) vai jotain suuriin elämänmuutoksiimme liittyvää. Kinaa tulee vähän joka asiasta ja etenkin, jos hän ei ITSE saa tehdä jotain, mitä oli aikoinut. Vaikka ei osaisikaan ja varsinkin slloin. Hän on ollut nyt reilut kuukauden päivät kotihoidossa ja veikkaan, että pojalla on myös ikävä tuttuja päiväkodin touhuja ja kavereita. Yritämme toki käydä leikkipuistossa, mutta koska kukaan siellä ei puhu samaa kieltä kuin hän, kontaktit muihin lapsiin jäävät varsin vaisuiksi. Oli suorastaan liikuttavaa, kun eilen puistossa eräs äiti halusi opetella muutamia sanoja suomea voidakseen puhua pikku V:lle. Millaisen hymyn ”Mitä kuuluu” ja Hei hei ”saivatkaan aikaan!

Samaan aikaan suomen kieli tarkentuu ja kirjojen lukemisesta on tullut entistäkin mieleisempää. Tämän hetken suosikkikirjoissa on vähemmän kuvia ja enemmän tekstiä kuin kuukausi sitten. Myös hassut runot ja riimit naurattavat. Muillakin rintamilla on tapahtunut. Muutimme puolitoista viikkoa sitten uuteen kotiin ja minä aloitin ihan virallisesti työt.

1-DSCF4803

1-DSCF4818

1-DSCF5314

Vuoden ensimmäinen

Menimme tänään katsomaan auringonlaskua eräälle rannalle naapurikaupungissa, Half Moon Bayssa. Aurinko painui Tyynen valtameren taakse komeasti. Päivä oli muutenkin mainio, eikä pelkästään verrattuna viime vuoden melko väsähtäneeseen viimeiseen. Tästä on hyvä jatkaa.

1-IMG_0019

3-IMG_0048

2-IMG_0047

4-IMG_0054

Ei kahta ilman kolmatta

Viime päivinä täällä on kiireisesti jatkettu muuttovalmisteluja ja byrokratian rattaiden pyörittämistä. Itse kävin perjantaina Kalifornian ajokorttikokeen kirjallisessa osuudessa ja sain väliaikaisen ajoluvan, jolla saan ajaa tammikuun lopulla olevaan ajokokeeseen asti.

Kävimme lauantaina katsomassa paikallisesta Unikulmasta (Sleep Train) sänkyjä uuteen kotiimme. Kaikki oli hyvin siihen asti kunnes kuulimme parisängyn kokonaishinnan: 3045 taalaa veroineen. Jos olisimme täällä 20 vuotta, hinta päivää kohden ei välttämättä olisi kovin hurja, mutta kahden-kolmen vuoden aika-akselilla hinta on kyllä liian suolainen. Niinpä sitten suuntasimme sunnuntaina vanhaan kunnon IKEAan, josta sänky patjoineen ja säilytyslaatikoineen irtosi huomattavasti halvemmalla. Ikeassa jätin vahingossa hoitolaukun iPadeineen sänkysosastolle sängyn päälle, kun jatkoimme seuraavalle osastolle. Lihapullia syödessä huomasimme laukun kadonneen. Onneksi kuuliainen kansalainen oli palauttanut sen sänkyosaston myyjälle.

Myöhemmin illalla ruokakaupan pihassa Pikku V jätti piponsa ostoskärryihin. Kotipihaan päästyämme huomasimme tämän ja kävin lastin purkamisen jälkeen hakemassa pipon, joka löytyi edelleen ostoskärryistä ruokakaupan pihasta. Tässä vaiheessa naureskelimme että kylläpä on ollut häviämisten päivä mutta onneksi kaikki on löytynyt!

Muttamutta totuus paljastui sitten myöhemmin… Uudenvuoden aattona olin ottanut agendaksi työlupahakemuksen täyttämisen ja lähettämisen. Kun olin maksamassa passikuvaa, huomasin lompakkoni kadonneen. Viimeinen muistikuva lompakosta oli edellisenä iltana ruokakaupan kassalla ja sen jälkeen en muista että mihin asti se on ollut mukana. Hirveä vaiva ensin hommata paikalliset pankki ja luottokortit, sen jälkeen hirveä vaiva sulkea ne ja tämän jälkeen vielä taas vaiva hommata uudet – sekä suomalaiset että paikalliset pankkikortit ja ajokortit. Onneksi meillä ei ollut mitään isompia suunnitelmia uuden vuoden aattoillalle, sillä tämä takaisku pilasi ainakin oman juhlatunnelmani tyystin.

Ville