Ei kahta ilman kolmatta

Viime päivinä täällä on kiireisesti jatkettu muuttovalmisteluja ja byrokratian rattaiden pyörittämistä. Itse kävin perjantaina Kalifornian ajokorttikokeen kirjallisessa osuudessa ja sain väliaikaisen ajoluvan, jolla saan ajaa tammikuun lopulla olevaan ajokokeeseen asti.

Kävimme lauantaina katsomassa paikallisesta Unikulmasta (Sleep Train) sänkyjä uuteen kotiimme. Kaikki oli hyvin siihen asti kunnes kuulimme parisängyn kokonaishinnan: 3045 taalaa veroineen. Jos olisimme täällä 20 vuotta, hinta päivää kohden ei välttämättä olisi kovin hurja, mutta kahden-kolmen vuoden aika-akselilla hinta on kyllä liian suolainen. Niinpä sitten suuntasimme sunnuntaina vanhaan kunnon IKEAan, josta sänky patjoineen ja säilytyslaatikoineen irtosi huomattavasti halvemmalla. Ikeassa jätin vahingossa hoitolaukun iPadeineen sänkysosastolle sängyn päälle, kun jatkoimme seuraavalle osastolle. Lihapullia syödessä huomasimme laukun kadonneen. Onneksi kuuliainen kansalainen oli palauttanut sen sänkyosaston myyjälle.

Myöhemmin illalla ruokakaupan pihassa Pikku V jätti piponsa ostoskärryihin. Kotipihaan päästyämme huomasimme tämän ja kävin lastin purkamisen jälkeen hakemassa pipon, joka löytyi edelleen ostoskärryistä ruokakaupan pihasta. Tässä vaiheessa naureskelimme että kylläpä on ollut häviämisten päivä mutta onneksi kaikki on löytynyt!

Muttamutta totuus paljastui sitten myöhemmin… Uudenvuoden aattona olin ottanut agendaksi työlupahakemuksen täyttämisen ja lähettämisen. Kun olin maksamassa passikuvaa, huomasin lompakkoni kadonneen. Viimeinen muistikuva lompakosta oli edellisenä iltana ruokakaupan kassalla ja sen jälkeen en muista että mihin asti se on ollut mukana. Hirveä vaiva ensin hommata paikalliset pankki ja luottokortit, sen jälkeen hirveä vaiva sulkea ne ja tämän jälkeen vielä taas vaiva hommata uudet – sekä suomalaiset että paikalliset pankkikortit ja ajokortit. Onneksi meillä ei ollut mitään isompia suunnitelmia uuden vuoden aattoillalle, sillä tämä takaisku pilasi ainakin oman juhlatunnelmani tyystin.

Ville

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s