Autoilun luvattu maa

Olen alkanut ymmärtää miksi amerikkalainen elämäntapa on niin autoriippuvaista. Siihen metallilaatikkoon on niin helppo hypätä ja ajella kymmenien kilometrien päähän tarvitsematta jalallaan astua ulos omasta talosta; autotalleihinhan pääsee suoraan asuntojen sisältä ja autotallien ovet avautuvat aina kaukosäätimellä. Autokulttuuri syntyi Amerikassa T-Fordista ja siitä lähtien tämä maa on ollut kumipyörien päällä.

Kenellekään ei tule varmaan yllätyksenä että autot ovat keskimäärin paljon suurempia kuin Suomessa. Toisaalta, tiet ja kaistat ovat leveämpiä, parkkipaikat ovat tehty suurten autojen mitoille. Autoilu on tehty erittäin helpoksi – paitsi silloin kun kaikki autot yrittävät tielle samaan aikaan.  Moottoriteillä on carpool-kaistoja, joilla saa ruuhka-aikana ajaa vain jos autossa on kaksi tai useampi matkustaja – tai jos auto on vähäpäästöinen. Ruuhka-aikaan onkin viisikaistaisen tien neljä kaistaa tukossa isoja katumaastureita ja carpool-kaistalla ajaa pari yksinäistä Priusta. Työmatkoilla ollaan autoissa siis yksin, pitkään ja hartaasti. Eräs tuttumme sanoi vaimonsa ostaneen Model S:n sen takia, että säästää työmatka-ajassa 15 minuuttia suuntaansa kun saa ajaa carpool-kaistaa pitkin.

Autojen kokohaarukka on valtava. Kotiäidit kuskaavat lapset päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin joko isoilla katumaastureilla tai minivaneilla, joihin mahtuu 7 matkustajaa, tuplarattaat ja iso ostoskärryllinen ruokaa. Työmiehet ajelevat Ford F-150 lava-autoilla ja Piilaakson kooderit sitten pienillä kaksipaikkaisilla urheiluautoilla exitin jälkeen. Naapurimmekin päivitti Mini S Cooper Sportin Model S:ään. Polttoaine täällä maksaa noin 70 eurosenttiä per litra ja kaikki valittavat sen kalleudesta. Hinta onkin noussut tuplaksi vuodesta 2004.

Palo Altossa ja Menlo Parkissa autokanta on keskimääräistä hienompaa. Täällä näkyy paljon isoja Bemareita, Mersuja, Acuroita ja tietysti Tesloja. Silloin tällöin välissä pujahtaa ties millaisia pommeja ja virityksiä, jotka Suomessa joutuisivat välittömästi ajokieltoon:

IMG_0249   IMG_0316

Yksi minulle isoa kummastusta aiheuttava asia näissä paikallisissa autoissa ovat valot ja vilkut. Ilmeisesti mikään standardointielin ei ole näihin milloinkaan puuttunut vaan kaikki autovalmistajat ovat tehneet mitä tykkäävät.

Ensinnäkin, valot ja vilkut ovat usein monitoimiset ja minkä väriset sattuu: oransseja etuvilkkuja käytetään myös huomiovaloina – eli jos kumpikin oranssi valo palaa, niin ne ovat silloin huomiovalokäytössä. Ja kun toinen niistä sammuu sille puolelle laitettiin juuri vilkku päälle millä vilkkuvalo EI pala. Sama logiikka on takavaloissa. Useimmiten autojen takavilkut – myös Bemareiden, Mersujen ja Audien – ovat punaiset ja vielä yhdistettynä jarruvaloihin. Eli kun auto jarruttaa, kumpikin valo syttyy, kun vilkuttaa oikealle niin oikea jarruvalo vilkkuu ja vasen jarruvalo sitten kertoo että jarrutetaanko vai ei. Ja kun vilkutetaan ja pumpataan jarrua niin siitä ei ota hullukaan selvää. Parasta on, että bussit ja lähettiautot ajavat usein hätävilkut päällä asuntoalueella – eli siis vilkuttavat jarruvaloja tasaisesti. Kun ne ovat hidastamassa niin valot vilkkuilevat miten sattuu eri rytmiin. Bussipysäkillä bussit pitävät aina hätävilkut päällä, joten jos et jostain syystä satu näkemään kumpaakin takavaloa, niin on aivan mahdoton sanoa  yrittääkö bussi silloin lähteä pysäkiltä vai ei. Poliisiautojen katoilla on sinistä, punaista ja oranssia vilkkua. Paloautojen ja ambulanssien hälytysajovilkut ovat punaiset ja valkoiset.

Kaiken tuon edellisen sotkun jälkeen, vilkkuja täällä käytetään paljon harvemmin kuin Suomessa. Sanoisin että ehkä puolet kääntyvistä ja kaistaa vaihtavista autoista vilkuttavat. Eräs paikallinen sankari sanoi, että ei käytä vilkkua sen takia, että jos joku näkisi hänen aikeensa vaihtaa kaistaa, niin se yrittäisi blokata tilan umpeen.

Ja jos vilkkuvat valot ovat niin ja näin niin ovat etuvalotkin mitä sattuu. Keilat ovat useimmiten tasaiset, joten ne eivät näytä pitkälle tienpenkkaa pitkin, mutta vastaantulevien valot häikäisevät huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Tätä vielä pahentaa se että katuvaloja on harvakseltaan. Taajama-alueella valoja on ehkä vain kolmasosan Suomeen verrattuna – jopa pääväylät ovat välillä aivan pimeitä. Lisäksi jalankulkijat eivät koskaan käytä heijastimia. Mitä tummempi asuste, sen parempi. Pimeällä moottoritiellä näkee vielä usein paikallisten sankareiden autoja, joissa ei ole valoja lainkaan päällä.

Autot ovat täällä selkeästi statussymboli ja kannanotto. Näemme koko ajan autoja, joissa on urheilujoukkueiden lippuja liehumassa, takapuskurissa paljon tarroja, esim: ”I’m a proud grand parent of student of a month in school X” custom-rekisterikilpiä (tänään tuli vastaan CATWMN). Miltei kaikilla autoilla on rekisterikilven taustalevyssä, jokin teema tai kannanotto: joko yliopisto, josta olet valmistunut, urheilujoukkue tai sitten vaan autoliike, josta olet autosi ostanut. Ja vaikka kaikissa autoissa on varmasti ilmastointi, porukka ajaa täällä autoilla paljon ikkuna auki ja luu ulkona. Olkoon kylmä (alle 10 C) tai kuuma (35 C), niin ikkunat ovat auki moottoritielläkin ja auton vauhti 120 km/h.

Parkkipaikat ovat valtavia, mutta sinne pyrkiviä autoja on vielä enemmän. Täällä on tapana kytätä parkkipaikalle auton luokse menijöitä ja seurata perässä jonottamaan heidän ruutuaan. Tänään ostosreissullamme Livermoressa näin eräs tyyppi seurasikin minua ja Pikku V:tä matkallamme auton luokse. Mutta kun ajoin auton ruudusta pois, meidän ruutuun kiilasikin sen takaa toinen auto. Mitä isompi ego, sitä isompi auto ja sitä röykeämmin voit kiilata muiden eteen.

Retki Yosemiteen

Tänään maanantaina täällä Amerikassa vietetään Labor Dayta, joka on kansallinen vapaapäivä. Lisäksi pikku V:n päiväkoti oli kiinni viime viikon torstaina ja perjantaina henkilökunnan koulutuksen vuoksi. Päätimme pitää pitkän viikonlopun ja lähteä tutustumaan Yosemiteen, neljän tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan kansallispuistoon. Lähtöä edeltävällä viikolla matkan toteutuminen näytti hyvin epävarmalta: pikku V:llä oli vatsatauti ja Yosemiten lähellä riehuva valtavan suuri metsäpalo levisi nopeasti. Pikku V toipui nopeasti, me emme sairastuneet Villen kanssa (jee!) ja metsäpalon savujen ei ennustettu haittaavan Yosemiten ilmanlaatua. Näin ollen lähdimme matkaan perjantaiaamuna kello kuusi. Yosemite oli aivan mahtavan kaunis ja vaikuttava alue. Myös pikku V tuntui nauttivan retkeilystä ja ”hökkelissä” (jonkinlainen teltan ja mökin välimuoto) majoittumisesta.

DSCF6800

DSCF6921

Jouduimme kuitenkin palaamaan kotiin suunniteltua aiemmin. Tuulen suunta muuttui niin että metsäpalon savut saapuivat myös Yosemiten laaksoon. Mieleen jäi kytemään ajatus uudesta matkasta Yosemiteen paremmalla ajalla. Ehkäpä ensi keväänä!

Linkin takaa löytyy lisää kuvia retkeltämme:

https://plus.google.com/photos/107706671323685830422/albums/5918923087465328097?authkey=CNu187XShKefjQE