Lähtötunnelmissa

Tänään juhlittiin Pikku V:n viidensiä ja H:n toisia Kalifornian synttäreitä sekä koko perheemme läksiäisiä. Juhlat järjestettiin muuttopuuhistamme johtuen niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta ne onnistuivat siitä huolimatta ihan hyvin.

Ensi viikolla lennämme takaisin Suomeen. Kuluneet viikot ovat olleet todella kiireisiä ja näyttää siltä, että viimeiset päivät ennen paluutamme jatkuvat samaan malliin. Ohjelmassa on paljon pakkaamista sekä haikeiden hyvästien jättämistä. Kiitos Kalifornia ja Kalifornian ystävät, pian nähdään Suomi ja Suomen ystävät sekä sukulaiset!

DSCF0273DSCF0301DSCF0308DSCF0279DSCF0269DSCF0236

Hatunnosto demokratialle!

Marraskuussa Amerikassa järjestettiin presidentinvaalit, joiden tulos ei varmasti ole kenellekään epäselvä, Trump voitti. Kaliforniassa asuu paljon avarakatseista väkeä, joten täältä käsin on vaikeaa ymmärtää, että Trumpille ja hänen edustamilleen arvoille löytyi niin paljon kannattajia. Vaalien jälkeen tunnelma onkin ollut täällä Kaliforniassa varsin erilainen kuin aiemmin, lähinnä synkeä ja pelokas.

Vallan vaihdoksesta on tullut puhuttua viime kuukausina varsin paljon monella suunnalla. Mitä Trump presidenttinä tulee tarkoittamaan täällä Amerikassa? Entä millaisia muutoksia on luvassa kansainväliseen politiikkaan? Ja mitä käy ympäristöasioille? Työpaikkamme sähköiseen kalenteriin oli ilmaantunut merkintä tammikuun 20. päivän kohdalle: “Miettikää tapoja, joilla protestoida!” Edellisen viikon labrakokouksessa pomoni sanoi tukevansa meidän osallistumistamme mielenosoituksiin ja marsseille.

Eilen se sitten tapahtui; Amerikan presidentti vaihtui. Eilinen työpäiväni alkoi sillä, että työkaverini tarjoili tuoreita donitseja sanoen; jotain makeaa kamalan päivän iloksi. 11.30 koko ryhmämme osallistui mielenosoitukseen Stanfordin kampuksella. Tänään lauantaina ympäri maata (ja maailmaa) järjestettiin naisten marssi-tapahtumia, joiden tarkoituksena oli korostaa ihmisoikeuksien tärkeyttä. Me osallistuimme naisten marssille San Josessa. Marssiin osallistui 25 000 ihmistä, joista monet kantoivat kylttejä ja olivat pukeutuneet teemaväriin eli vaaleanpunaiseen. Paikalla oli toiveikas ja lämmin tunnelma. Ihmiset olivat selkeästi vihaisia tilanteesta, mutta eivät millään tavoin alistuneita tai valmiita luopumaan arvoistaan tai oikeuksistaan. Puheissa kuultiin tarinoita erilaisiin vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä ja muistutettiin, että Amerikka koostuu nimenomaan suuresta määrästä erilaisia vähemmistöjä. Yksittäisten ihmisten osallistumisen ja vaikuttamisen tärkeyttä korostettiin ja muistutettiin, että Trump on vallassa (onneksi!) vain 4 vuotta.

Tässä muutamia otteita kylteistä:

Tiede ja järki ovat tärkeitä!

Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia!

Rakkaus on rakkautta!

Minä valitsen demokratian, oikeuden ja myötätunnon –En Trumpkratiaa, ahneutta ja julmuutta!

Oikeus ja vapaus kuuluvat kaikille!

Me tulemme voittamaan!

img_5558

16196773_1231163533642531_219681872_o.jpgKuvan otti pikku V

Takaisin arkeen

Olimme Suomessa kesälomalla heinä-elokuun vaihteessa. Siellä oli ihanaa ja niin kaunista! Oli mahtavaa tavata perhettä ja ystäviä, päästä juhlimaan lasten synttäreitä mökillä ja vähän myös reissata kesäisessä Suomessa. Lennotkin menivät hyvin, vaikka kahden lapsen kanssa matkustaminen onkin selvästi raskaampaa kuin yhden. Kuvia reissulta tuli napsittua hurja määrä, että niiden läpikäyminen on kestänyt. Tässä postauksessa löytyy joitakin kuvia matkaltamme.

H sairastui paluulentoa seuraavana päivänä enterorokkoon, joka kiersikin sitten koko perheen Villeä lukuunottamatta. Pikku V aloitti rokon takia ykkösluokan vähän muita myöhemmin. Koulujen alku on kyllä tuonut oman jännityksensä arkeen palaamiseen. Amerikkalaisessa koulussa luokkajaot tehdään uudestaan joka vuosi, joten vaikka pikku V:n koulu on sama kuin viime vuonna, hänellä on nyt uudet luokkakaverit ja uusi opettaja.

H puolestaan harjoittelee uutterasti kävelemistä. Hän otti ensimmäiset askeleet kaksi viikkoa sitten ja nyt pitäisi jo juosta. Tällä hetkellä olen kiitollinen siitä, että asunnossamme on paksu kokolattiamatto!

DSCF7400

DSCF7586

DSCF7416

DSCF7457

DSCF8100

DSCF7174

DSCF8670

DSCF8574

Vauvan kanssa Kaliforniassa

DSCF5219

Tasan yhdeksän kuukautta sitten elimme jännittäviä hetkiä. Laskettu aika oli illassa ja taas yksi työpäivä pulkassa. Vauva ei vielä ollut ilmoitellut tulostaan, mutta väsymys alkoi jo painaa, joten olin tehnyt viimeiset kaksi päivää etätöitä kotoa käsin. Oloni oli helpottunut, koska olin selvinnyt terveenä ja työkykyisenä näin pitkälle ja olin ehtinyt ajaa alas kaikki labratyöni. Seuraavana aamuna klo 8 menimme sairaalaan testeihin ja 15 tuntia myöhemmin saimme kainaloomme ihastuttavan vauvan.

Seuraavat 12 viikkoa olivat ihanat. Vauvamme osoittautui paljon nukkuvaksi ja hyväntuuliseksi. Aurinko paistoi joka ikinen päivä ja ulkoilimme paljon. Töihin paluuta en oikeastaan miettinyt enkä pelännyt etukäteen; ehkä siksi, että koska vaihtoehtoja ei ollut, asiaa oli ihan turha jahkailla. Sain olla kotona vauvaa hoitamassa 12 viikkoa, jonka aikana sain pientä rahallista korvausta. Jos olisin ollut töistä poissa pidempään, olisimme joutuneet poistumaan maasta, koska minä olen perheessämme viisumin päähaltija. Olin muuten työpaikallani ensimmäinen äiti, joka oli yhteen putkeen 12 viikkoa poissa töistä – muut olivat olleet 6 viikkoa kokonaan poissa ja sen jälkeen 12 viikkoa osa-aikaisesti.

Vauvan syntymä muuttaa perhettä myös täällä Kaliforniassa. Usein niin paljon, että uusi äiti jättää työelämän pysyvästi. Jos äiti haluaa pitää työpaikkansa, hän palaa töihin äitiysloman loputtua eli hyvällä tuurilla 12 viikon kuluttua (kaikki eivät ole oikeutettuja näin pitkään lomaan) ja sen jälkeen vauvaa alkaa hoitamaan joku muu. Olimme onnekkaita, koska Ville sai työnantajaltaan palkallista isyyslomaa 14 viikkoa. Näin pitkä isyysvapaa on Yhdysvalloissa hyvin poikkeuksellista. Suurin osa yrityksistä ei tarjoa isyysvapaata lainkaan ja nekin isät, joille sitä tarjotaan käyttävät sitä hyvin vähän tai käyttävät sen lomailuun vaimon ollessa kotona hoitamassa lapsia. Isyysloman ensimmäiset kaksi kuukautta tosin kuluivat töitä tehden täysipäiväisen vauvanhoidon lomassa, koska Villen tilalle ei löydetty ajoissa tuuraajaa.

DSCF6564

DSCF6651

Palasin siis töihin lokakuun puolivälissä – yllätys yllätys – rintapumpun kanssa. Tämä voi kuulostaa suomalaiseen korvaan oudolta, mutta on täällä oikeastaan melko tavallista. Sairausvakuutus korvaa yhden rintapumpun/vauva ja työnantajan on puolestaan tarjottava tila, jossa työntekijä voi pumpata rintamaitoa. Näin ollen minä olen ollut jo yli puoli vuotta täysipäiväisesti töissä, mutta saan edelleen imettää vauvaamme. Tämä on sujunut yllättävän hyvin, mutta vaatii järjestelmällisyyttä ja melkoista pumppujen pesurumbaa.

Mitä sitten tapahtuu kun kaikki vanhempainvapaat on käytetty? Päivähoitopaikkoja vastasyntyneille on tarjolla vähän ja ne ovat kalliita. Tarjolla on myös perhepäivähoitoa sekä hyvin kalliita lastenhoitajia. Vierailimme päiväkodin vauvaryhmässä, josta meille tarjottiin hoitopaikkaa. Ryhmässä oli 12 lasta ikähaitariltaan 6 vk-18 kk ja 3-4 hoitajaa. Päiväkoti oli se sama tuttu paikka, jossa pikku V oli aiemmin hoidossa, mutta tämä ryhmä vaikutti lähinnä vauvojen varastolta. Tämän vierailun tuloksena päädyimme etsimään ihan tosissamme hyvää lastenhoitajaa. Saimme naapureiltamme hyviä vinkkejä siitä, mitä lastenhoitajaa etsiessä tulee ottaa huomioon. Laitoimme työpaikkailmoituksia useille sivustoille, joiden avulla etsitään lastenhoitajia ja saimmekin melkoisen tulvan vastauksia mitä erikoisemmilta työnhakijoilta. Löysimme lopulta luotettavan ja pätevän hoitotädin, joka aloitti meillä helmikuun alussa. Hän hoitaa vauvaa klo 9 alkaen, hakee iltapäivällä pikku V:n bussipysäkiltä ja hoitaa molempia lapsia loppupäivän. He ulkoilevat paljon ja käyvät myös joka perjantai kirjastossa vauvojen satutunnilla. Tämä järjestely tuo arkeemme joustavuutta ja toimivuutta, mutta vie perheemme käteenjäävästä palkasta melkein puolet.

DSCF6779

DSCF6755

Huomenna vauvamme täyttää yhdeksän kuukautta. Niihin on mahtunut paljon iloa, onnea ja oppimista mutta myös ikävöintiä, uupumusta ja melkoinen määrä työtä.

Töissä

Olen ollut nykyisessä työpaikassani jo yli kolme vuotta, mutta en ole kirjoittanut työstäni juuri mitään, vaikka sen takiahan täällä juuri ollaan. Tähän on varmasti suurimpana syynä se, että töistä kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Ei ole ihan helppoa selittää millaista kasvimolekyylibiologian labrassa on ja mitä siellä tapahtuu. Työ, jota teen on tavallaan yksinäistä ja hidasta pipertämistä.  Se on silti myös jännittävin työ mitä tiedän, koska saan olla löytämässä jotain uutta ja jokainen päivä on erilainen. Pidän erityisen paljon juuri tästä labrasta, ohjaajastani ja mahtavista työkavereistani.

Viime viikolla ohjaajani Dominique piti tutkimusaiheestamme, kasvien kantasolututkimuksesta, puheen joka videoitiin. Tässä hän kertoo, miksi me tutkimme juuri kasvien kantasoluja. Puhe on nähtävillä kokonaisuudessaan täällä. Dominique on erinomainen puhuja ja esiintyjä, joten jos aihe kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa.

Tässä joitain tunnelmia ja kuvia viime viikolta. Ehkä muutama kuva kertoo enemmän kuin pitkät selitykset!

FullSizeRender

Matkalla töihin tuoksuu tätä nykyä hyvältä!

FullSizeRender (11)

Meidän asuinalueemme erottaa Stanfordin kampuksesta kuuluisa Sand Hill Road, jonka varrella sijaitsevat Piilaakson isoimmat pääomasijoittajat.

Muutama kuva kampukselta – pidän erityisen paljon oikeassa alakulmassa näkyvistä kivipenkeistä, joissa on kuvia tieteen suurista löydöksistä.

Meidän labra on tässä rakennuksessa. Syömme melkein ympäri vuoden lounasta rakennuksen sisäpihalla.

Ensimmäisessä kuvasta löytyy pipettejä, fiksattuja näytteitä ja siemenpusseja, toisessa ollaan konfokaalimikroskoopilla ja kolmannessa on laminaari steriiliä työskentelyä varten.

Kuvia lituruohosta (Arabidopsis thaliana) kasvatusmaljalla, mikroskoopin läpi katseltuna ja mullassa.

Päivä alkaa olla jo vähän pidempi eikä enää ole ihan pimeää kun tulen töistä kotiin. Loppu viikosta oli sateista, joten sain napattua kuvia komeista pilvistä.

Merinorsuja!

Kävimme katsomassa merinorsuja (Northern elephant seal) muutama viikko sitten noin tunnin ajomatkan päässä meren rannalla Año Nuevossa. Merinorsut tulevat tälle rannalle joka talvi, mutta kesäaikaan ne ovat merellä paljon pohjoisempana aina Alaskan tuntumassa asti. Tähän aikaan vuodesta rannalle pääsee vain opastetun ryhmän mukana, koska merinorsut poikivat. Viikonloppuryhmät olivat loppuunvarattuja, joten otimme yhden maanantai-iltapäivän vapaata ja otimme suunnan kohti Año Nuevoa.

DSCF6582

DSCF6604Merinorsut ovat valtavan suuria ja pelottomia merinisäkkäitä – ne ovat ison auton kokoisia hylkeitä, jotka eivät välitä tuon taivaallista ihmisen läsnäolosta. Merinorsut metsästettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvun lopulla niiden rasvakerroksen takia ja ne olivat pelottomuutensa takia tietenkin erittäin helppoja saaliita. Niiden rasvaa käytettiin teollisen vallankumouksen aikana koneiden rasvaamiseen. Sittemmin merinorsukanta elpyi, joskin se ehti kutistua niin pieneksi, että nyt kaikki merinorsut ovat läheistä sukua toisilleen. Ne pystyvät sukeltamaan 800 metrin syvyyteen ja olemaan ilman ravintoa jopa kolme kuukautta.

Pikku V:lle nämä vaikuttavat otukset olivat tutumpia kuin meille muille, koska hänen luokkansa apuopettaja oli kertonut ja näyttänyt videoita merinorsuista. Tämä opettaja toimiikin muutamana päivänä viikossa oppaana juuri täällä Año Nuevossa. Rannalla oli melkoinen meteli ja kuhina. Merinorsuja oli satoja ja niillä oli valtava määrä poikasia. Poikaset kuulemma syntyvät 35 kiloisina ja kun ne lähtevät rannalta, ne ovat saavuttaneet 400 kilon painon (noin neljässä viikossa). Isot urokset saattavat painaa jopa 3700 kiloa! Uroksen äänet kuulostivat ison moottoripyörän (Harley Davidsonin) käynnistymiseltä, naaraiden äänet röyhtäisyltä, poikasten äänet taas kirkumiselta. Minua hämmästytti eniten se, miten nopeasti merinorsut pystyivät liikkumaan kuivalla maalla – ilman jalkoja! (Katso video!)

DSCF6645

Lisää kuvia löytyy täältä.

 

 

 

 

Hyvää Joulua!

Tämä syksy on mennyt mukavasti, mutta aivan mahdottomalla vauhdilla. Yhtäkkiä olikin jo joulukuu ja meillä alettiin laskemaan päiviä jouluaattoon. Ja huomenna todellakin on se jännittävä päivä!

Kävimme viime viikonloppuna katsomassa San Franciscon oopperassa Pähkinänsärkijä-baletin. Esitys oli mahtavan hieno ja seurueen nuorimmainenkin tempautui jännittävään tarinaan mukaan. Pikkusisko jäi ensimmäistä kertaa lastenhoitajan  hoitoon kotiin ja kotimiehilläkin oli sujunut oikein hyvin.

IMG_3862FullSizeRender (1)IMG_3866

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016!