Päiväkodin opetusohjelmasta

Edellisestä blogipostauksesta on vierähtänyt aika tavalla aikaa. Yksi syy siihen on ollut se, että olemme vaimoni kanssa katsoneet paljon suitsutettua The Wire-sarjaa iltaisin pikku V:n nukkumaanmenon jälkeen, eikä blogikirjoittelulle ole liiennyt aikaa. Siinä on sitten harvinaisen hyvä varsin realistisen oloinen poliisisarja Baltimoresta. Nyt kun täällä kerran ollaan niin tutkitaan nyt muutakin Amerikkaa kun tätä Piilaakson lintukotoa. Kontrasti Palo Alton ja Baltimoren välillä on varsin suuri.

Pikku V:llä oli helmikuussa päiväkodin ”kehityskeskustelu”. Keskustelun pohjustukseksi saimme kolme sivua pitkän ja yli sata-kohtaisen listan pikku V:n kehityksestä. Olimme vaimoni kanssa aika ihmeissämme kaavakkeesta. Ei niinkään siitä miten poikaamme oli siinä arvioitu, vaan ylipäätään mitä asioita siinä arvioitiin. Esim: yhdistää kirjaimia äänteisiin, tunnistaa sanojen riimejä, teeskentelee kirjoittavansa, erottaa kirjoituksen ja piirustukset toisistaan, osoittaa kiinnostusta oikeinkirjoitukseen, kopioi nimiä ja sanoja, kirjoittaa oman etu- ja sukunimensä, osoittaa kiinnostusta yhteenlaskemiseen. Tietysti kaavakkeessa myös luetellaan tarkasti mitä värejä, numeroita ja kirjaimia lapsi osaa. MITÄ IHMETTÄ?!? Tämä ryhmä on 2,5-3,5 vuotiaille lapsille! Ja kaiken kukkuraksi, koko läpyskässä ei mainittu lainkaan sitä, että poikamme oli aloittanut uuden kielen opettelun vasta neljä kuukautta sitten eikä otettu kantaa miten tämä on vaikuttanut häneen käyttäytymiseen ja kehittymiseen ryhmässä.

Päiväkodit täällä tuntuvat seuraavan tiukkaa opetusohjelmaa, jossa 2-4 vuotiaille lapsille opettamalla opetetaan taitoja, jotka tähtäävät lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen. Käsittääkseni vastaavat taidot tulevat Suomessa opetusohjelmaan muutaman vuoden myöhemmin. Ei mikään ihme, että päiväkoti on amerikaksi preschool, esikoulu. Kaikki päiväkodit tosin sanovat, että kaikki opetus on play based.

Numeroiden ja kirjaimien opetteluun käytetään myös paljon aikaa. Perjantaina viedessäni pikku V:ta päiväkotiin lapset olivat laskemassa kuorossa monesko kuukauden päivä tänään oli. 28. päivähän se oli! Ja kaikki numeroiden ja kirjaimien opettelu sitten naamioidaan ”leikiksi”. Leikitäänpäs luovasti laskemalla vaikka oravia!

2-3 vuotiaiden ryhmän opetusohjelma tänään: Luovaa ilmaisua numeroiden avulla
2-3 vuotiaiden ryhmän opetusohjelma tänään: Luovaa ilmaisua numeroiden avulla

Sen lisäksi että päiväkodissa päntätään numeroita ja kirjaimia, vanhempien oletetaan opettavan lapselle niitä myös kotona. Tuttavaperhettämme kehotettiin opettaa niitä vilkkaalle kolmevuotiaalle pojalleen, kun he eivät olleet sitä oma-alotteisesti tehneet. Eihän kaksi opettajaa eehdi kovin yksilöllistä opetusta antamaan kullekin ryhmän 18:lle lapselle. Useimmille paloaltolaisvanhemmille onkin tärkeää saada lapsensa amerikkalaisen koulujärjestelmän aallon harjalle alusta asti ja pitää heidät siellä.  Täkäläinen koulujärjestelmä on hyvin monimutkainen verkosto, joka tuottaa hyvin erilaatuisia tuloksia riippuen siitä mitä reittiä pitkin lapsi siellä kulkee koulusta seuraavaan. Kyse on sekä opetuksen tasosta että kaveripiireistä. Asunnot hyvien koulujen ottopiirissä maksavat hyvin paljon enemmän kuin tien toisella puolella olevan huonomman koulun ottopiirissä olevat asunnot. Jokaisella tasolla on myös tärkeää olla ryhmän parhaimmiston joukossa. Parhaat oppilaat saavat erikoiskohtelua.

Suomen koulujärjestelmän maine on kiirinyt rapakon taakse hyvinkin laajalle. Kun kerron olevani Suomesta, yksi yleisimmistä asioista, joita amerikkalaiset mainitsevat tietävänsä Suomesta on juuri hyvä koulujärjestelmä ja kysyvät, että onko se todella niin hyvä ja mikä on sen salaisuus. Vastaukseni on ollut: aloitetaan akateemisten taitojen opettelu myöhemmin, annetaan sama opetus kaikille riippumatta lasten taustasta, jälkeenjääneitä tuetaan ja arvostelu/vertailu tuodaan mukaan vasta myöhäisessä vaiheessa. Amerikkalainen malli on jokaiselta kohdaltaan tismalleen päinvastainen.

Amerikkalaiset lapset opettelevat lukemaan ja kirjoittamaan vuosikausia eivätkä monet opi koskaan kunnolla. Täytyy kyllä sanoa että ei mikään ihme, sillä englanninkielen oikeinkirjoitus ei ole mikään helppo asia. Peruskouluikäiset lapsinerot käyvät täällä tavauskilpailuja, jossa he kilpailevat, kuka osaa tavata sanat oikein kirjain kirjaimelta. Suomalaisesta näkökulmasta moinen kuulostaa lähinnä naurettavalta. Kiitos Mikael Agricola ja kaikki muut suomen kirjakielen luojat ja huoltajat!

Tehdäänpäs pieni koe. Ostimme pikku V:lle kurkistuskirjan, jossa tutustutaan aakkosiin eläinten avulla.

photo-(10)

Kirjain Kirjain lausutaan Eläin Eläin lausutaan Sama äänne eläimen alussa?
A Alligator ælɪˌgeɪtər Ei
B bi: Bunny ˈbʌni Kyllä
C si: Cow kæʊ Ei
D di: Dog dɔg Kyllä
E i: Elephant ˈɛləfənt Ei
F ɛf Fox fɒks Kyllä
G dʒi: Giraffe dʒəˈræf Kyllä
H eɪtʃ Horse hɔ:rs Ei
I Iguana ɪˈgwɑnə Ei
J dʒeɪ Jaguar ˈdʒægwɑr Kyllä
K keɪ Kangaroo kæŋgəˈru Kyllä
L ɛl Lion ˈlaɪən Kyllä
M ɛm Moose mu:s Kyllä
N ɛn Newt nju:t Kyllä
O ou Octopus ˈɒktəpəs Ei
P pii Porcupine ˈpɔrkyəˌpaɪn Kyllä
Q kju: Quail kweɪl Ei
R a:r Rhinoceros raɪˈnɒsərəs Kyllä
S es Sea Horse si: hɔ:rs Kyllä
T ti: Turtle ˈtɜrtl Kyllä
U ju: Upland Gorilla ˈʌplənd gəˈrɪlə Ei
V vi: Vulture ˈvʌltʃər Kyllä
W dʌbəlju: Walrus ˈwɔlrəs Ei
X ex X-ray Fish ˈɛksˌreɪ fɪʃ Kyllä
Y waɪ Yak yæk Ei
Z zed Zebra ˈzi:brə Kyllä

Tulos: Kirjaimista 38%:ssa oli eri äänne kuin kirjainta opettavalla eläimellä. Konsonanteista pielessä oli 24% ja vokaaleista joka ikinen. Onnea opiskeluun!

Autoilun luvattu maa

Olen alkanut ymmärtää miksi amerikkalainen elämäntapa on niin autoriippuvaista. Siihen metallilaatikkoon on niin helppo hypätä ja ajella kymmenien kilometrien päähän tarvitsematta jalallaan astua ulos omasta talosta; autotalleihinhan pääsee suoraan asuntojen sisältä ja autotallien ovet avautuvat aina kaukosäätimellä. Autokulttuuri syntyi Amerikassa T-Fordista ja siitä lähtien tämä maa on ollut kumipyörien päällä.

Kenellekään ei tule varmaan yllätyksenä että autot ovat keskimäärin paljon suurempia kuin Suomessa. Toisaalta, tiet ja kaistat ovat leveämpiä, parkkipaikat ovat tehty suurten autojen mitoille. Autoilu on tehty erittäin helpoksi – paitsi silloin kun kaikki autot yrittävät tielle samaan aikaan.  Moottoriteillä on carpool-kaistoja, joilla saa ruuhka-aikana ajaa vain jos autossa on kaksi tai useampi matkustaja – tai jos auto on vähäpäästöinen. Ruuhka-aikaan onkin viisikaistaisen tien neljä kaistaa tukossa isoja katumaastureita ja carpool-kaistalla ajaa pari yksinäistä Priusta. Työmatkoilla ollaan autoissa siis yksin, pitkään ja hartaasti. Eräs tuttumme sanoi vaimonsa ostaneen Model S:n sen takia, että säästää työmatka-ajassa 15 minuuttia suuntaansa kun saa ajaa carpool-kaistaa pitkin.

Autojen kokohaarukka on valtava. Kotiäidit kuskaavat lapset päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin joko isoilla katumaastureilla tai minivaneilla, joihin mahtuu 7 matkustajaa, tuplarattaat ja iso ostoskärryllinen ruokaa. Työmiehet ajelevat Ford F-150 lava-autoilla ja Piilaakson kooderit sitten pienillä kaksipaikkaisilla urheiluautoilla exitin jälkeen. Naapurimmekin päivitti Mini S Cooper Sportin Model S:ään. Polttoaine täällä maksaa noin 70 eurosenttiä per litra ja kaikki valittavat sen kalleudesta. Hinta onkin noussut tuplaksi vuodesta 2004.

Palo Altossa ja Menlo Parkissa autokanta on keskimääräistä hienompaa. Täällä näkyy paljon isoja Bemareita, Mersuja, Acuroita ja tietysti Tesloja. Silloin tällöin välissä pujahtaa ties millaisia pommeja ja virityksiä, jotka Suomessa joutuisivat välittömästi ajokieltoon:

IMG_0249   IMG_0316

Yksi minulle isoa kummastusta aiheuttava asia näissä paikallisissa autoissa ovat valot ja vilkut. Ilmeisesti mikään standardointielin ei ole näihin milloinkaan puuttunut vaan kaikki autovalmistajat ovat tehneet mitä tykkäävät.

Ensinnäkin, valot ja vilkut ovat usein monitoimiset ja minkä väriset sattuu: oransseja etuvilkkuja käytetään myös huomiovaloina – eli jos kumpikin oranssi valo palaa, niin ne ovat silloin huomiovalokäytössä. Ja kun toinen niistä sammuu sille puolelle laitettiin juuri vilkku päälle millä vilkkuvalo EI pala. Sama logiikka on takavaloissa. Useimmiten autojen takavilkut – myös Bemareiden, Mersujen ja Audien – ovat punaiset ja vielä yhdistettynä jarruvaloihin. Eli kun auto jarruttaa, kumpikin valo syttyy, kun vilkuttaa oikealle niin oikea jarruvalo vilkkuu ja vasen jarruvalo sitten kertoo että jarrutetaanko vai ei. Ja kun vilkutetaan ja pumpataan jarrua niin siitä ei ota hullukaan selvää. Parasta on, että bussit ja lähettiautot ajavat usein hätävilkut päällä asuntoalueella – eli siis vilkuttavat jarruvaloja tasaisesti. Kun ne ovat hidastamassa niin valot vilkkuilevat miten sattuu eri rytmiin. Bussipysäkillä bussit pitävät aina hätävilkut päällä, joten jos et jostain syystä satu näkemään kumpaakin takavaloa, niin on aivan mahdoton sanoa  yrittääkö bussi silloin lähteä pysäkiltä vai ei. Poliisiautojen katoilla on sinistä, punaista ja oranssia vilkkua. Paloautojen ja ambulanssien hälytysajovilkut ovat punaiset ja valkoiset.

Kaiken tuon edellisen sotkun jälkeen, vilkkuja täällä käytetään paljon harvemmin kuin Suomessa. Sanoisin että ehkä puolet kääntyvistä ja kaistaa vaihtavista autoista vilkuttavat. Eräs paikallinen sankari sanoi, että ei käytä vilkkua sen takia, että jos joku näkisi hänen aikeensa vaihtaa kaistaa, niin se yrittäisi blokata tilan umpeen.

Ja jos vilkkuvat valot ovat niin ja näin niin ovat etuvalotkin mitä sattuu. Keilat ovat useimmiten tasaiset, joten ne eivät näytä pitkälle tienpenkkaa pitkin, mutta vastaantulevien valot häikäisevät huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Tätä vielä pahentaa se että katuvaloja on harvakseltaan. Taajama-alueella valoja on ehkä vain kolmasosan Suomeen verrattuna – jopa pääväylät ovat välillä aivan pimeitä. Lisäksi jalankulkijat eivät koskaan käytä heijastimia. Mitä tummempi asuste, sen parempi. Pimeällä moottoritiellä näkee vielä usein paikallisten sankareiden autoja, joissa ei ole valoja lainkaan päällä.

Autot ovat täällä selkeästi statussymboli ja kannanotto. Näemme koko ajan autoja, joissa on urheilujoukkueiden lippuja liehumassa, takapuskurissa paljon tarroja, esim: ”I’m a proud grand parent of student of a month in school X” custom-rekisterikilpiä (tänään tuli vastaan CATWMN). Miltei kaikilla autoilla on rekisterikilven taustalevyssä, jokin teema tai kannanotto: joko yliopisto, josta olet valmistunut, urheilujoukkue tai sitten vaan autoliike, josta olet autosi ostanut. Ja vaikka kaikissa autoissa on varmasti ilmastointi, porukka ajaa täällä autoilla paljon ikkuna auki ja luu ulkona. Olkoon kylmä (alle 10 C) tai kuuma (35 C), niin ikkunat ovat auki moottoritielläkin ja auton vauhti 120 km/h.

Parkkipaikat ovat valtavia, mutta sinne pyrkiviä autoja on vielä enemmän. Täällä on tapana kytätä parkkipaikalle auton luokse menijöitä ja seurata perässä jonottamaan heidän ruutuaan. Tänään ostosreissullamme Livermoressa näin eräs tyyppi seurasikin minua ja Pikku V:tä matkallamme auton luokse. Mutta kun ajoin auton ruudusta pois, meidän ruutuun kiilasikin sen takaa toinen auto. Mitä isompi ego, sitä isompi auto ja sitä röykeämmin voit kiilata muiden eteen.

Terveisiä Suomesta!

Olemme Pikku V:n kanssa olleet nyt ”kesälomalla” täällä Suomessa kaksi viikkoa. Poika on päässyt mummon ja tätiensä hoitoon ja leikkimään serkkujen kanssa. Itse olin kuluttanut kaikki lomani Amerikkaan muuton yhteydessä, joten valitettavasti itse en ole juurikaan ehtinyt  lomailla täällä. Mutta se ei ole onneksi hirveästi haitannut. Olemme tehneet Pikku V:n kanssa päiväretkiä sukulaisten ja tuttujen luokse kahvittelemaan, syömään ja saunomaan. On ollut todella mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa!

Kun tulimme kaksi viikkoa sitten tänne ja anoppini haki meidät veljeni luota, jossa olimme olleet ensimmäisen yön, oli erittäin mielenkiintoista seurata kuinka Pikku V oli aivan välittömästi tuttu mummon kanssa, vaikka ei ollut nähnyt häntä livenä yli seitsemään kuukauteen. Videopuhelut, joita meillä on ollut mummolaan noin pari kertaa kuukaudessa, ovat toimineet mainiosti. En usko että ilman videopuheluita olisi tuttavuus tullut aivan yhtä nopeasti. Oli mahtavaa kuulla sitten ensimmäisen päivän iltana kun Pikku V sanoi ”Haluan että mummo laittaa minut nukkumaan!”.

Yksi Suomen vierailun ihmeellisimpiä asioita on oikeastaan ollut että vasta täällä olen ymmärtänyt kuinka monia Suomessa itsestään selvyyksinä pitämiäni asioita on ollut valtavasti ikävä siellä rapakon toisella puolella. Kirjoitan tässä nyt muutamasta.

Sukulaiset ja tutut Kaikista tärkein motivaatio tänne Suomeen tulemiseen on tietysti kaikki rakkaat sukulaiset ja tutut, joita on ollut aivan mahdoton ikävä. Kävin PK-seudulla serkkuni häissä ja moikkaamassa muumamia kavereita ja oli erittäin mukava nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Myös kaikkia sukulaisia ja tuttuja täällä kotiseutuni ja Pikku V:n mummolan liepeillä on ollut kiva nähdä.

Suomen kesä Vaikka Palo Altossa on maailman paras sää, minulla on ollut valtavasti ikävä Suomen vehreää kesää. Tämä kesä on ollu vielä erityisen vehreä! Vielä keväällä vaikutti että Palo Alto on vihreä paikka, mutta viimeistään toukokuussa oli kaikki nurmikot, joita ei automaattikastella aivan kuivuneet aivan keltaisiksi. Sellainen näyttää Suomen kesään tottuneelle melkoisen oudolta. Ja ihmeellistä kyllä, se että sää vaihtelee, on myöskin mukavaa. Täällä on ollut lämpimiä päiviä, kylmiä päiviä, kuivia päiviä ja sateisia päiviä. Tämä ei ole minua haitannut lainkaan. Vaihtelu virkistää!

Sauna Palo Alton helteiden vuoksi ei siellä ole kovinkaan paljoa tehnyt mieli saunoa. Mutta kun pääsin täällä saunaan taas pitkästä aikaa, niin kylläpä tuntui mukavalta. Sähkösauna, puusauna ja savusauna – kaikki ovat olleet oikein nautinnollisia. Ja kiinteänä osana saunomista Suomessa on järvessä uiminen. Merivesi on Kaliforniassa ympäri vuoden aivan jäätävän kylmää. Uima-altaita löytyy jokaiseen lähtöön, meidänkin asuntokompleksissa on kaksi allasosastoa, mutta ne eivät tunnu miltään verrattuna uimiseen ihanassa Suomalaisessa järvivedessä. Uima-altaiden suurin ongelma on että niissä on suolaista vettä, mihin minä en ole tottunut lainkaan.

Ruisleipä Suomessa on sanonta ”syödä kuin leipää”, jota muualla ei oikein ymmärretä. Amerikassa leivän funktio on vain pitää kädet puhtaana kun syödään leivän välissä olevaa paksua kasaa täytteitä. Useimmiten täytteitä on selkeästi paksummin kuin itse leipää. Suomessa taas leivänpäälliset ovat vain ja ainoastaan mausteita. Itse pääartikkeli on itse leipä, jota syödään kuin leipää. Ruisleivän kohdalla tämä korostuu eritoten – sitä vaan ei voi saada riittävästi. Onneksi anoppini on leivontataitoinen ja leivoimme viikko sitten yhdessä 18 ruisreikäleipää. Nam! Otan sitten täältä mukaan ruisjauhoja ja leivän juuren mukaan, jotta voin sitten Kaliforniassa leipoa niitä itse lisää. Onneksi matkatavara-allokaatiomme paluumatkalla on 200kg, joten 10kg ruisjauhoja ei  tunnu missään.

Helsinki Kylläpä näytti kesäinen Helsinki komealta! En ollutkaan ymmärtänyt kuinka mukava paikka se on ollut meille asua. Järkevät etäisyydet. Toimiva julkinen liikenne. Konsertteja, puistoja, turvallista, mukavia ihmisiä yms. yms. Ei ihme että se on ollut vertailuissa aivan kärjen tuntumassa. Harmi, etten voinut jäädä tänne pidemmäksi aikaa.

Salmiakki Helsingin reissullani törmäsin Töölössä ihkaoikeaan SALMIAKKIKIOSKIIN! Voi juma! Missään muualla ei kyllä ymmärretä hyvän päälle niin kuin täällä. Toinen matkalaukkuihin pakattava syötävä artikkeli on tietysti salmiakki. Vaikka Suomessa en aikaisemmin ole salmiakkia nyt hirveästi popsinut, pari kuukautta kokonaan sen ulottumattomissa teki sellaisen tempun, että sitä oli pakko tilata Suomikaupasta 10kg:n paketti. Tämän syömiseen meni sitten noin 2kk. Onneksi työtoverini toi santsipakkauksen työmatkallaan, joten emme me onneksi kokonaan ilman salmiakkia ole olleet. Mutta koska sen saatavuus on erittäin rajoitettua, pitää erityisesti pitää koko ajan huoli, että se ei lopu varastosta.

Mustikka Maailmani romahti keväällä aikaisemmin, kun tajusin, että blueberry ei olekaan mustikka. Eikä mustikkaa saa Amerikasta oikeastaan mistään. Homma alkoi vähitellen aueta, kun järestään kaikki paikalliset ”mustikat” maistuivat aivan hirveiltä. Pienen tutkinnan jälkeen selvisi totuus. Kerrataan se nyt vielä:

Miksi meitä opetetaan ala-asteella väärin?!?! Eikä tämä ole vain amerikan- ja brittienglannin eroja vaan yös brittienglannissa, jota Suomenkin kouluissa opetetaan, bilberry on mustikka ja blueberry on pensasmustikka. Minäkin kyselin vuokraisännältä, että mitä sitten tehdään, kun (ei siis jos) poikamme tahraa vaalean kokolattiamattomme mustikkatahroihin (käänsin tietysti blueberry stains). Viesti ei oikein mennyt perille, koska pensasmustikalla on kirkas neste, eikä sillä saa tahroja aikaan parhaalla tahdollakaan! Toisaalta, ei niitä pensasmustikkatahroja nyt ole muutenkaan tullut, sillä ne maistuvat niin pahoilta, että ne jäävät meidän perheen osalta kyllä kauppaan pilaantumaan. Maultaan mustikka ja pensasmustikka ovat melko kaukana toisistaan. Mutta enivei, KYLLÄ OLI SITTEN MUSTIKKA HYVÄÄ! Kiitos anopille, kälyille ja naapurin Pirkolle, jotka ovat niitä meille tuolta maastosta poimineet!

Mämmi Pääsiäinen rapakon takana piti viettää ilman mämmiä, tuota suurta suomalaista herkkua. Onneksi tämän pystyi nyt ottamaan takaisin, sillä anoppini oli Pääsiäisenä tehnyt mämmiä ison erän ja pakastanut siitä osan. Pikku V ja minä olemme täällä nauttineet aidosta itsetehdystä mämmistä maidon kanssa ja kyllä on ollut hyvää. Mielenkiintoista kyllä, että parhaimmat suomalaiset herkut valmistetaan ruisjauhosta, vedestä ja suolasta  pelkästään!

Kotikalja Ehkä yllättävin makuikävä, johon täällä olen törmännyt on kotikalja! Olin aivan unohtanut kuinka hyvää sekin on. Pitää ehkä ottaa pari pakettia mukaan, jotta voimme sitten kotona herkutella sillä.

On myöskin mukavaa, kun ventovieraat eivät koko ajan kysele, että kuinka voit tänään ja kaikkia vastaantulijoita ei tarvitse tuijoittaa silmiin ja hymyillä legohymyä.

Viikon päästä ollaan taas takaisin kotona. Osan näistä voi Amerikkaankin mukaan ottaa, mutta rakkaat sukulaiset ja tutut ja Suomen kesä jäävät valitettavasti tänne.

Vierailu Teslan tehtaalla

Meillä on pikku V:n kanssa ollut tapana käydä kolmipyöräilemässä pienen sillan yli Menlo Parkin puolella. Huomasimme V:n kanssa yksi päivä noin kuukausi sitten että talossa aivan sillan kupeessa olivat Solar Cityn kaverit asentamassa sähköauton laturia autotalliin. Sehän ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin, että kohta meidän naapuriin tulee upouusi Tesla Model S! Ja kun siellä sitten olemme ravanneet V:n kanssa Teslaa bongailemassa, niin olemme samalla tutustuneet talon omistajaan, Arthur van Hoffiin. Hän on yksi Piilaakson pioneereista, joka on ollut kehittämässä esimerkiksi maailman suosituinta ohjelmointikieltä Javaa Sun Microsystemsilla 90-luvun puolessa välissä. Arthur oli itseasiassa ensimmäinen, joka kirjoitti Java-kääntäjän Javalla.

Olimme sitten tämän viikon keskiviikkona pitämässä lastenhoitopäivää V:n kanssa ja tapamme mukaan menimme taas katselemaan, josko oltaisiin nähty vilaus taas tästä kauniista valkoisesta Teslasta. Ja näkyihän siellä! Arthur kertoi vielä että hän on tänään menossa Teslan tehtaalle tutustumiskierrokselle ja pyysi mukaan! Jippii! \o/

Yritin tietysti saada V:n mukaan, mutta mukaan mahtui valitettavasti enää vain yksi henkilö, joten V:lle tarvittiin hoitaja. Sain sen onneksi järjestettyä ja pääsin kuin pääsinkin mukaan!

Teslan tehdas sijaitsee Fremontissa lahden toisella puolella noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Menimme sinne tietysti Arthurin Teslalla ja mukana oli Arthurin työkavereita, yksi nykyisestä ja yksi edellisestä duunista.

Tesla Model S:n kyydissä olo on sekin melkoinen kokemus. Minulla oli ollut jo pitkään haaveena päästä edes sen kyytiin ja nyt se viimein toteutui. Yllättävintä oli että Tesla pitää itse niin hiljaista ääntä että vieressä ajavien autojen ääni kuuluu yllättävän voimakkaana. Jos riittävästi painaa ”kiihdytinpoljinta” (eihän autossa kaasupoljinta voi olla kun ei ole kaasuakaan!) niin painautuu tiukasti selkänojaa vasten ja takapyörien välistä invertteristä kuuluu futuristisen kuuloista nousevaa vihellystä kuin Ritari Ässässä konsanaan. Kun vauhtia kertyy 120 km/h on vallitsevana äänenä tuulen suhina, jota kuuluu tasaisesti joka puolelta. Rengasmelua en muista kuulleeni lainkaan ja Palo Altossa ohiajavien Teslojen renkaat ovat selkeästi hiljaisemmat kuin muiden autojen renkaat, joten ehkä nämä ovat tavallista hiljaisemmat renkaat.

IMG_0918

Kojelautaa hallitsee valtavan suuri 17″ kosketusnäyttö, josta säädetään kaikki auton toiminnot itse ajamista lukuunottamatta. Kosketusnäytön lisäksi kojelaudassa on vain kaksi nappia: hätävilkut ja sisävalo. Kosketusnäytöstä sai oikein hyvin selvää vaikka aurinkokin siihen paistoi aika ajoin. Kartassa ja käytettävyydessä oli vielä hieman parantamista, sillä etupenkkiläiset eivät millään onnistuneet löytämään navigaattorista Teslan tehdasta. Meikäläisen Googlehaku takapenkiltä tuotti osoitteen tulokseksi jonka apumies naputti sitten Teslan omaan navigaattoriin. Tesla ei siis itse tiennyt missä syntyi!

Arthurin Teslassa on lasinen katto (sunroof) ja iso kattoluukku. Takapenkillä oli oikein mainiosti tilaa joka suunnassa. Auton pohja on aivan tasainen eikä edestä taakse kulje kuin pieniä sähköjohtoja ja jäähdytysnesteen johtimia. Etupenkit on muotoiltu niin että olkapään kohdalla ei ole istuinta ja siitä tulee hienosti tilan tuntua auton sisään.

IMG_0920

IMG_0921

Saavuimme tehtaalle juuri ajoissa kello kolme ja pääsimme aloittamaan kierroksen. Tehdasrakennuksen sisällä ei saanut kuvata, joten teidän on tyytyminen Internetistä löytämiini kuviin, joita tässä törkeästi lainaan lupaa kysymättä. Kuvien linkit vievät kuvan alkuperäiseen sijaintiin.

Tehdasrakennus on VALTAVA. Viisi miljoonaa neliöjalkaa, eli noin 460000 neliömetriä, josta käytössä on vain noin 20 prosenttia Model S:n tuotannossa. Tesla maksoi tehtaasta 42 miljoonaa taalaa, joka oli kokoon ja laajennettavuuteen nähden todella halpa hinta. Nykyinen tuotantovauhti on noin 80 autoa päivässä, jolla päästään noin 500 autoon viikossa. Tämä vauhti on heidän tämänhetkinen tavoitevauhtinsa eikä vielä ole tarkoitus nostaa tuotantokapasiteettia ainakaan tämän vuoden aikana. Samalla tuotantolinjalla aiotaan alkaa ensi vuonna valmistamaan Teslan seuraavaa automallia Model X:ää. Model S:ssä ja Model X:ssä on sama alusta, mutta Model X:ään saa valinnaisena valita myös nelivedon, jolloin eteen tulee toinen moottori ja invertteri.

Kierros alkoi painatuksesta (stamping), jossa käsittämättömän isoilla hydraulipainokoneilla puristettiin tasaisista alumiinileveyistä auton muotoisia osia. Tesla tekee mahdollisimman paljon itse alusta loppuun, joten itse korirakenteisiin alihankkijoilta ostetaan vain millin paksuista alumiinilevyä. Entisessä GM:n autotehtaassa oli valmiina edellisten omistajien mekaanisia painokoneita, mutta ne eivät riittäneet Teslalle vaan he hankkivat Pohjois-Amerikan suurimman hydraulisen metallinpainokoneen. Laite on neljän kerroksen korkuinen ja painaa satoja tonneja. Itse asiassa heidän piti madaltaa tehtaan lattiaa, jotta he saivat koneen mahtumaan tehtaan sisään. Ja Tesla itse purki, siirsi ja kokosi painokoneen, joten homma on ollut varmasti valtava urakka.

Pohjois-Amerikan suurin alumiinipainokone (Kuva: Tesla Motors)

Auton osien painaminen alumiinista ei ole aivan helppo juttu, etenkin jos osissa on erittäin syviä ja teräviä muotoja. Kaikki osat tarkistetaan painamisen jälkeen. Vaikein Teslan osa valmistaa on takaluukun kansi, jossa olevassa spoilerissa terävä noin 70 asteen kulma. Takakansien painatuksessa hävikki on noin 20% kun muissa osissa se on prosentin luokkaa. Kymmeniä pilalle menneitä takakansia oli kärryssä odottamassa palautusta alumiinitoimittajalle uusiokäytöön.

Seuraavaksi alumiinipainokoneesta tulevat osat kootaan roboteilla korituotantolinjalla. Teslalla on uudet saksalaiset monitoimiset KUKA robotit, jotka pystyvät vaihtokärkiensä avulla tekemään useita erilaisia tehtäviä. Ihmisten rooli korituotantolinjalla on ojennella robotille alumiiniosia ja valvoa prosessia. Robotti nostaa osan oikealle paikalle ja hitsaa sen siihen automaattisesti.

Korin kokoonpanolinja
Korin tuotantolinja (Kuva: Andrew Milkowski)

Tehtaassa oli erittäin hiljaista, joka todennäköisesti johtui siitä että olimme siellä juuri vuorojen vaihteessa. Aamuvuoro päättyy kolmelta ja iltavuoro ilmeisesti tulee vasta viiden maissa sisään. Robotitkin olivat tässä välissä kahvitauolla.

Auton korin kokoonpanon jälkeen autot menevät seuraavaksi maalaukseen. Maalaus tapahtuu kokonaan erillisessä rakennuksessa, jonne on yleisöltä tiukasti pääsy kielletty. Automaalit ovat erittäin herkkää tavaraa ja väittivät, että jopa tietynlainen deodorantti turistilla voi häiritä auton maalauksen tarkkaa kemiaa.

Maalauslinja erillisssä rakennuksessa. Maalipinta tarkistetaan kirkkaassa valossa (Kuva: Tesla Motors)

Tehtaalla oli juuri alkanut pari viikkoa sitten uuden punaisen sävyn tuotanto ja miltei joka toinen auto linjalla oli punainen. Oppaamme kertoi että monet asiakkaat ovat odottaneet tätä uutta punaista väriä pitkään eikä heidän autojensa tuotantoa voitu aloittaa ennen kuin tämä punainen väri oli hiottu loppuun asti.

Teslan uusi punainen (”Sunset Red”) (Kuva: Tesla Motors)

Maalauslinjan jälkeen autot tulevat siistissä jonossa kokoonpanolinjalle takaisin. Teslalla on noin tuhat alihankkijaa, jotka toimittavat osia autoon. Ja Tesla haluaa pitää tiukan kontrollin alihankkijoihin. Esimerkiksi istuinten alihankkijalla on Teslan tehtaan sisällä oma tila, johon he itse tuovat istuimien osat, suorittavat viimeisen kokoonpanon ja viimeistelyn aivan kokoonpanolinjan tuntumassa, josta istuimet toimitetaan asennettavaksi. Tällä tavalla saavutetaan tehokas palautesykli alihankkijan kanssa ja voidaan välttää turhia mutkia matkassa.

Monitoimisten robottien lisäksi toinen Teslan tehtaan erikoisuus on itseajavat kärryt. Mitään ”liukuhihnaa” ei ole, vaan itse ajavat kärryt ajelevat tietokoneen ohjaamina lattiaan laitettuja magneettiraitoja pitkin. Jokaisesta kärrystä löytyy paperi, jossa on tämän auton konfiguraatio, jonka mukaan asentajat laittavat kyseiset optiot autoon sisään. Kärryissä on vielä ylimääräiset pidikkeet auton oville, joita eri kasaamisvaiheissa nostetaan autosta pois, jotta itse auto ja sen ovet eivät eksy toisistaan.

Model S itse ajavan kelkan päällä. Tismalleen samanlainen on Artullakin (Kuva: Automoblog.net)

Näiden itseajavien kärryjen linjassa autoihin sitten asennetaan kaikki elektroniikat, penkit, lasit, etc. moottori ja voimansiirto, etc. Yksi viimeisiä asennettavia on 60 tai 85kW:n akku auton pohjaan.

Moottori, invertteri ja voimansiirto samassa paketissa takapyörien välissä. Vaihteita: yksi. (Kuva: Motortrend)

Robotit asentavat autoon isot osat, mutta ihmiset viimeistelevät asenukset, kuten johtojen kytkemiset, vaikeat pujotukset yms.

Robotti asentamassa lasikattoa

Viimeisenä kokoonpanolinjan jälkeen autot ajetaan korokkeelle jossa on bambulattia. Tässä autot tarkistetaan visuaalisesti. He väittivät että virheet näkyvät paremmin luonnollisten materiaalien lähellä, joten siksi puulattia paljastaa Teslastakin virheet parhaiten.

Bambulattia auton tarkistusta varten (Kuva: Dan Menard)

Visuaalisen tarkistuksen jälkeen autoilla ajetaan lyhyt matka pienellä pomppuisella testiradalla tehtaan sisällä. Auton sisällä on tällöin kaksi kaveria jotka pyrkivät kuuntelemaan kuuluuko autosta ylimääräisiä ritinoita ja ratinoita. Rata on maailman ainoa autotehtaan sisällä sijaitseva testirata, sillä eihän Teslasta lähde pakokaasuja. Radan jälkeen vielä autot ottavat 10 minuutin suihkun, jonka aikana työntekijä on auton sisällä varmistamassa, että ovien ja ikkunoiden tiivisteet toimivat niin kuin pitääkin.

Valmiita autoja QA radalla (Kuva: Autoweek)

Kierroksemme kesti noin tunnin jonka jälkeen pääsimme takaisin tehtaan eteishuoneeseen. Monet kierroksella olijat olivat samalla tulleet hakemaan uutta Model S:äänsä. Arthurin piti myös päästä tehdaskierrokselle hakiessaan omaa Teslaansa, mutta minun onnekseni itse tehdas oli silloin suljettu.

IMG_0922

IMG_0923

IMG_0927

Vierailu tehtaalla oli hieno kokemus! Olenkin jo tässä tovin suunnitellut oman Model S:n hankkimista ja Suomeen tuomista, mutta suurimpana esteenä on ollut Eurooppa-lokalisaation keskeneräisyys. Euroopassa ei Teslan toimitukset ole vielä alkaneet tätä kirjoittaessa. Minun erikoistapauksessa lisähaasteena on vielä että haluaisin ostaa auton Eurooppa-version täällä Kaliforniassa ja tuoda sen sitten vasta myöhemmin Suomeen. Suurin ero autoissa on etu- ja takavaloissa. Euroopassa auton etuvalojen valokeilan pitää lain mukaan olla erilainen ja takana vaaditaan takasumuvalo erillisellä merkkivalolla ja kytkimellä. Todennäköisesti (mutta ei välttämättä) Eurooppalokalisaatio olisi Amerikassa laillinen. Loput eroista ovat softassa, jotka Teslalla voi helposti päivittää. Iso tuntematon tekijä vielä on, että kuinka erilainen on latauslaitteisto, joka sijaitsee auton sisällä. Pystyykö Eurooppa-versiolla käyttämään amerikkalaisia sähköautolatureita ja Teslan omia Superchargereita? Olen yrittänyt selvittää asiaa Teslalta, mutta he eivät tunnu vielä itsekään tietävän miten asia menee. Onneksi tällä asialla ei vielä ole kiire, sillä täällä ollaan vielä ainakin yli kaksi vuotta ennen kuin lähdemme takaisin. Jätetään muhimaan!

Ja lopulta onnelliset tehdasvierailijat pääsivät kotimatkalle – Teslan kyydissä tietysti.

IMG_0928

Tässä vielä kierros Teslan tehtaalla niille, joita paikka kiinnostaa ja jotka eivät päässeet mukaan 🙂

Kirjaimia

Pikku V on viime aikoina alkanut osoittaa yhä enemmän kiinnostusta kirjaimiin ja numeroihin. A niin kuin Anssi, O niinkuin Outi, I niinkuin Isi, Ä niinkuin Äiti ja V niin kuin minun kirjain hän löytää kirjaimia tekstistä. Itse olin autuaasti tietämätön mistään kirjaimista ennen ala-asteen ensimmäistä luokkaa.

Tämän päivän suuri yllätys oli kun V piirteli liitutaululle soikion ja sanoi: O niinkuin Outi. Ja sitten hän piirsi pystysuoran viivan ja sanoi I niinkuin Isi. Sitten hän vielä pyysi näyttämään miten piirretään ”minun kirjain” ja A niinkuin Anssi.

Mitä ihmettä? eihän tässä vaiheessa vielä tarvitse olla kirjaimista kiinnostunut. Ei ainakaan Suomessa, mutta täällä rikkaimmat vanhemmat laittavat lapsensa sellaisiin ”preschool”eihin, joissa leikin avulla opetetaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan neljään ikävuoteen mennessä. Play based on muotitermi.

Jos poika haluaa kirjaimia oppia niin pitää käyttää tilaisuus hyväksi!

Ei mutta lapsihan osaa ajaa!

Olemme viime päivinä harjoitelleet pikku V:n kanssa pyöräilyä. Hän on ajanut potkupyörällä 1v 10kk:sta asti ja nyt täällä kolmipyörällä ja hieman polkupyörällä apupyörien kanssa. Miehen taito ja vauhti on kasvanut koko ajan ja on ollut enää kyse siitä että milloin hän osaa yhdistää tasapainon ja polkemisen samaan aikaan.

Apupyöräisen polkupyörän ajaminen alkoi totuttaa V:tä väärään tasapainoon – hän nojasi mutkissa ulkomutkan puolelle. Tasapaino on ollut potkupyörällä potkiessa aivan ensiluokkaista, joten sitä tasapainoa olisi harmillista kadottaa. Kun irroitin apupyörät, huomasin selvästi että hänelle oli kehittynyt väärä kuva polkupyörän tasapainosta. Eikä polkemisestakaan ei tullut yhtään mitään. Seuraava askel oli sitten ottaa polkupyörästä polkimetkin pois, jolloin siitä tuli puhdas potkupyörä. Tällä V sitten opetteli tasapainon uudestaan uudella pyörällä.

Kun laitoin polkimet takaisin pyörään hän vielä potki kovasti maasta vauhtia eikä halunnut polkea. Tunne siitä että pyörä kaatuu jos jalat eivät ole maassa oli voimakas. Kaksi päivää sitten nostin satulan takaa pyörää hieman niin että V harjoitteli polkemaan paikallaan ilman apupyöriä. Ja sitten kun päästin irti ja tönäsin vauhtiin niin V lähti polkemaan yksinään ilman apupyöriä kuin vanha tekijä!

Tässä videonäyte:

Jarrutusta ja liikkeellelähtöä pitää vielä harjoitella tovin, mutta ei mitenkään huonosti alle 2v 8kk vanhalta pojalta!

Monterey – Santa Cruz Roadtrip

Maanantai 18.2. on täällä päin kansallinen vapaapäivä, joten meillä oli oivallinen tilaisuus lähteä ensimmäiselle pitkän viikolopun autoretkelle uudella autolla. Buukkasin edellisenä tiistaina hotellin Montereystä lauantaista maanantaihin ja pakkasimme kamat lauantai-aamuna ja klo 10 olimme jo kiipeämässä kukkulan laelle päästäksemme valtatie 1:lle. Valtatie 1 kulkee pohjoiskaliforniasta eteläkaliforniaan rannikkoa pitkin ja on tunnettu uskomattoman komeista maisemistaan!

Tällä retkellä oli tarkoitus tutustua maisemiin ja nähtävyyksiin, mutta ottaa myös samalla tuntumaan uuteen autoon. Minua oli askarruttanut hieman auton kulutus, jota oli kovasti mainostettu hyväksi kokoluokassaan. Kukkulanlaelle päästyämme oli mileage lukema melkoisen heikko, mutta mäen juurella oli mittarissa taas hulppeat 35 mpg (6.7l/100km). Tuolta se laski alemmaksi vasta Santa Cruzin ruuhkissa ja koko reissun keskikulutus oli 30 mpg (7.8l/100km), mikä oli odotusteni mukainen.

Montereyhyn päästyämme päätimmekin ajaa samanien Carmeliin ja käydä kuuluisalla 17 Mile Drivella, joka kiertelee huikeista näkymistä toiseen Montereyn niemeä pitkin.

Montereyn hotellissa checkatessani sisään selvisi että olinkin buukannut vahingossa 16.3.-18.3. viikonlopun enkä 16.2.-18.2.! Viikonpäivät helmikuulla ja maaliskuulla kun täsmäävät näppärästi ja Hotels.com:in käyttöliittymästä ei silmilleni noussut että olinkin buukkaamassa väärää kuukautta! Kaikki Montereyn hotellit olivat täynnä, joten ajelimme takaisin Santa Cruziin, josta sain juuri ja juuri hotellin viimeisen huoneen.

Seuraavana päivänä päätimme sitten tutustua Santa Cruziin ja ajaa maisemareittiä pitkin takaisin. Kävimme tutustumassa Picchettin viinitilaan Santa Cruz-vuoriston laakson puoleisella rinteellä. Olimme kotona jo sunnuntaina klo 17. Pikku V ja minä olimme saaneet melkoisen lailla takapakkia flunssaamme, joten oli hyvä ettemme jääneet Montereyhyn palloilemaan pidemmäksi aikaa.

Retki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta oli kyllä muuten oikein onnistunut.

Kuvia maisemista ja matkaajista löytyy täältä.

Kotoa 17 Mile Drivelle:

Santa Cruzista Picchettin kautta kotiin: