Mökkireissu Big Surissa

DSCF4978

Viime viikonloppuna Amerikassa juhlittiin itsenäisyyspäivää ja sen kunniaksi saimme nauttia kolmepäiväisestä viikonlopusta. Me päätimme tutustua hieman paremmin parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Big Surin rannikkoon. Big Sur sijaitsee Montereyn eteläpuolella ja se on tunnettu dramaattisista rantamaisemistaan valtatie ykkösen varrella. Vuokrasimme mereen viettävän jyrkänteen reunalta mökin (löytyy yläpuolella olevan kuvan keskikohdasta, jossa tumma puurykelmä), jossa pääsimme nauttimaan parin päivän ajan mökkielämän mausta, kuten takkatulesta, letuista ja grillauksesta. Uimaan ei sen sijaan uskallettu, koska merivesi on Pohjois-Kaliforniassa todella kylmää ja Big Sur on tunnettu jyrkästä rantaviivastaan. Helteisen viikon päätteeksi oli myös ihanaa päästä Palo Altosta hieman viileämmälle alueelle.

DSCF4933

Big Surista löytyi paljon kaunista ja mielenkiintoista. Pieneltä alueelta löysimme vesiputouksen, kauniin hiekkarannan, sata vuotta vanhan (hiekkaisen sekä melkoisen jyrkän ja mutkittelevan) rantatien, näimme harvinaisia Kalifornian korppikotkia, kävimme Henry Millerin muistolle omistetussa erinomaisessa kirjakaupassa ja tietenkin söimme hyvää ruokaa ja tapasimme mukavia ihmisiä. Pikku V on tällaisista reissuista haltioissaan; on jännittävää olla yhdessä yliyönreissussa. Hän on myös alkanut olla hämmästyttävän sosiaalinen ja tutustuu mielellään (sekä nopeasti) uusiin lapsiin. Tällä reissulla pikku V ystävystyi erään pojan kanssa, jonka perheen kanssa satuimme samalle vesiputouksen luo vievälle kävelyreitille. Tätä kaveria sitten ikävöitiin vielä seuraavanakin päivänä. Täältä löytyy lisää niitä Big Surin kuuluisia maisemia!

DSCF4962

Tämä oli todennäköisesti meidän viimeinen roadtrip kolmihenkisellä kokoonpanolla. Seuraavina viikkoina pyrimme retkeilemään visusti sairaalan tuntumassa ja mielellään alueella, jossa kännykät toimivat (Big Surissa ei toiminut!).

Kesäuutisia

Blogissamme on ollut tänä keväänä valitettavan hiljaista. Täällä on tapahtunut kuitenkin kaikenlaista, mutta emme ole vain ehtineet, jaksaneet tai muistaneet kirjoittaa kuulumisia tänne sivustolle. Tässä nyt pieni päivitys mitä on tapahtunut ja mitä on tulossa. Tammikuussa kävimme passin uusimisreissulla Los Angelesissa Suomen konsulaatissa, sillä passin voi täällä uusia ainoastaan henkilökohtaisesti paikan päällä. Samalla reissulla kävimme myös Disneylandissa ja Joshua Tree National parkissa. Matka oli kaikin puolin onnistunut. Maaliskuussa oli vuorossa miltei kolmen viikon reissu Suomeen viisumeita uusimaan ja sukulaisia ja ystäviä moikkaamaan. Näistä vielä lisää kunhan saamme kuvat järjestettyä ja kirjoitushanat käynnistymään uudestaan!

JalkapalloiluaPikku V on aloittanut tänä keväänä jalkapallokerhossa, jossa opetellaan joka lauantai puolisen tuntia pallon käsittelyä ja hieman pelataankin. Tämä on oikeastaan pikku V:n ensimmäinen ohjattu harrastus ja hän on siitä erittäin innoissaan. Ensi elokuussa on luvassa isompia uusia tuulia, kun pikku V siirtyy ihan naapurissa sijaitsevasta päiväkodista kampuksen toisella laidalla sijaitsevaan esikouluun. Esikouluun siirtyminen tapahtuu täällä amerikassa siis 5-vuotiaana eli vuotta aiemmin kuin Suomessa. Onneksi mukana on siirtymässä useita hyviä kavereita. Viime viikolla uudet esikoululaiset ja heidän vanhempansa pääsivät tutustumaan esikouluun satutuokion merkeissä ja oli hienoa nähdä, että pikku V oli esikoulun tiloissa ja pihalla kuin kotonaan.

Suuri uutinen on, että perheeseemme on tulossa uusi perheenjäsen! Tyttäremme (ja kovasti odotetun pikkusiskon) on määrä syntyä heinäkuun lopulla, johon on enää alle kolme kuukautta. Blogin kannalta tämä saattaa tarkoittaa sitä, että luvassa on sekä vauvakuvia että vertailevaa tutkimusta Suomen ja Amerikan perhepolitiikasta!

 

– Ville & Anne

Mummo kylässä – maalla, merellä ja ilmassa

Ensimmäinen perheenjäsen, joka meitä tuli katsomaan tänne oli yllättäen Mummo. Hän on nyt lentokoneessa matkalla takaisin Suomeen ja nyt on hyvä aika vähän lajitella kuvia tästä mukavasta vierailusta.

Maalla

Merellä

Ilmassa

Kiitos vierailusta! Seuraavat albumit puhukoon puolestaan.

Mummo tulee kylään

Sequoia ja Yosemite Kansallispuistot

Stanford & Bay Area Lentokierros

Takaisin Kaliforniaan

Kaksi viikkoa sitten palasimme kotiin joululomareissultamme. Tuntui hyvältä viettää lomaa Suomessa ihan ajan kanssa ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä. Vuodessa oli ehtinyt tapahtua monenlaista: Helsingin keskustaan oli noussut monta uutta rakennusta ja yhdelle jos toiselle oli ehtinyt tapahtua paljon (enemmän kuin meille!). Tämän linkin takaa löytyy joitakin kuvia lomaltamme.

Ihanaa oli kyllä myös palata kotiin ja ihan tavalliseen arkeen ja melkein yllätten huomata, että vuodessa olemme oikeastaan kotiutuneet tänne Palo Altoon aika hyvin. Alla olevat kuvat napattiin Half Moon Bay-rannalla viikko sitten.

Ihanaa, että nähtiin ja hyvää vuotta 2014!

DSCF7789

DSCF7804

DSCF7803

 

Hyvää Joulua!

Tänään on jouluaatto ja sitä vietetäänkin Suomessa, Pertunmaan mummolassa! Eilen pikku V pääsi metsään valitsemaan joulukuusta ja illalla se tuotiin sisälle odottamaan koristelua. Neljän maissa aamuyöllä pikku V jo varmisteli, että koristellaanko tämän (=nukkumisen) jälkeen kuusi. Tässä koristelija tositoimissa!

Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta 2014!

DSCF7424

DSCF7386

DSCF7396

Marraskuu

Marraskuussa on paljastunut, miksi Piilaakson säistä kannattaa oikeasti kohista. Kesä oli ihan kiva (rutikuivaa ilmaa ja aurinkoista säätä päivästä toiseen), alkusyksy melko mukava (samaa kuin kesä, mutta aamulla ja illalla selkeästi viileämpää), mutta marraskuu on ollut ihmeellinen! Lopultakin lehdet alkoivat kellastua ja tippua puista sekä illat venyä tunnelmallisiksi. Aurinkoiset, kirkkaat aamut ja lempeän lämpimät päivät eivät ole silti ihmeekseni kadonneet minnekään. Tällä viikolla on ollut jo muutama erittäin tervetullut sadepäiväkin, joten kai se talvi on sieltä tulossa.

DSCF7220

DSCF7226

DSCF7228

Viime viikonloppuna olimme syysretkellä. Ajelimme Big Suriin ihan huikean hienoa tietä pitkin, joka kiemurteli merestä jyrkästi nousevan kallion laidalla. Allekirjoittanutta huimasi jo pelkkä etupenkillä istuminen. Big surissa menimme metsään ja sen jälkeen otimme suunnan kohti Montereytä, jossa yövyimme. Sunnuntaiaamuna kävimme baageliaamupalalla  Oton ja juuri puolimaratonin selvittäneen Hannan kanssa. Kävimme myös Montereyn hienossa akvaariossa ja artisokkaostoksilla Castrovillessä.

DSCF7300

DSCF7339

Lisää kuvia reissulta löytyy täältä.